Kuukausiarkisto tammikuu, 2012

* Yes, please do!

Kirjoitettu 30.01.2012 - spiritworld. Kategoriassa FH-Hagenberg.


Tuo oppikirja tilattiin KV-toimiston kautta joukkotilauksella, niin saatiin halvemmalla. En tiedä oikeaa hintaa, mutta maksoin  13,80e. Mukana tuli kuuntelu-CD, jota en vieläkään ole ottanut edes kirjan taskusta ulos. Kirja piti hakea kirjastosta. Kirjastonhoitaja antoi mulle jonkun toisen nimellä sen kirjan (huomasin vasta kotona ja en sitten muistanut käydä kertomassa virheestä). Myöhemmin tuli sähköpostiin viesti, että kirjani odottaa vieläkin kirjastossa, vaikka olin hakenut sen! No tästähän oli myös aiheutunut vaikeuksia sille tyypille, jonka nimellä sain kirjan. Koska tavallaanhan sen nimellä kirja oli jo haettu ja kun se oli mennyt hakemaan niin sitä kirjaa ei tietenkään ollut siellä. Sen sijaan minun nimellä oli kirja, mutta eihän ne sitä tajunneet antaa 😛

 

Käytiin kehittyneempien harrastajien tasoista C++ – tietoa käytiin läpi pintaa raapaisten ja nopeasti. Mietin siinä, että jos tämä olisi ensimmäinen C++-kurssini, niin ois kyllä iso kyynel vierähtänyt kulmaan. Luennot kestivät 4h kappale jaettuna 2h teoriaa ja 2h käytännön harjoittelua. Luentoja oli 6 kpl.

 

Jos painat ”Kyllä” ohjelma lähtee käyntiin (Tätähän minä vähän niinq halusin). Jos painat ”Ei” niin tiedostoa ei tallenneta (en tiedä, en ole koskaan tarvinnut kokeilla tuota) ja ohjelma ajetaan (hyöty?).  ”Cancel” ilmiselvästi peruuttaa  toiminnon.

Jotta nyt vielä selvennettäisiin tuo otsikko, niin lentävä lause ”Yes, please do!” tulee tästä AVGN – videosta, kohtaus 6:36 – 7:05. Luulen että samaistut tilanteen turhauttavuuteen heti.

 

Jotenkin tuntui että pelkän esimerkkikoodin buildaaminen onnistuneesti bada IDEssä on iso saavutus, saatikka sitten minkään oman koodaaminen. Pienikin muutos saattoi hajottaa ohjelman ja aloittelijana et tiennyt missä vika. Jos kus virheilmoitus on ihan outo ja joskus ohjelma vain kaatuu mitään ilmoittelematta. Nyt monen yrityksen ja erehdyksen ja miljoonan googlauksen jälkeen alkaa homma selkiytymään, muttei se edelleenkään helppoa ole. Bada mainostaa hyvällä dokumentoinnillaan, mutta enpä nyt sanoisi.

Kovasti tuossa appsin kehityksessä tunnutaan muistuttavan sellaisesta seikasta kuin ”muistakaa vaihtaa se splash screen ja ohjelman ikoni ennen app storeen lähettämistä tai muuten se ohjelma hylätään ihan heti ja yleisin hylkäyssyy on just toi default splash screenin jättäminen siihen” No voi jumalauta ketä kiinnostaa jokin splash screen? Panostaisivat noihin tärkeimpiin asioihin, kuten tutoriaaleihin!

dive into bada. dive into shitstorm!

.



* Nachtruhe my ass!

Kirjoitettu 29.01.2012 - spiritworld. Kategoriassa FH-Hagenberg.


 

Wienissäkin piti käydä ja monet ovat sanoneetkin, että käy nyt ihmeessä siellä. Mutta ei enää kiinnosta.  Ainoa paikka ja ainoa kulkuväline, johon astun, vie Blue Danuben lentokentälle ja  siitä Suomeen. Fachhochschule on hieno paikka, parhaita kursseja mitä olen ikinä käynyt ja tulen ehkä koskaan käymään. Mutta tämä asuntola. Olen niin totaalisen väsynyt tähän asuntolaan.

 

 

Taisin joskus mainita, että äänieristys on täällä lähinnä vitsi.

 

 

 

Kuulin juttua, että eihän tämä mitään ole verrattuna Graziin. Mutta: Ei kiinnosta hittojakaan jos siellä vessanpöntöt on yön jäljiltä palasina tai muuta mukavaa, täällä ei tosiaan sentään rikota paikkoja, mutta en minä tätä jatkuvaa meluamista koko lukuvuotta kestäisi. Kämppääkään en vaihtanut koska kämppis on sen verran mukava tyyppi, etten riskeeraisi sitä, että joutuisin jonkun antakaa-määkin-huudan-määki-oon-kännissä -tyypin huonekaveriksi. Lisäksi on niin vähän jäljellä ettei enää kiinnosta.

.



* Elämää ilman tietokonetta II

Kirjoitettu 26.01.2012 - spiritworld. Kategoriassa FH-Hagenberg.


Jep, suunnilleen kaikki vaihtarit ja vakituiset opiskelijat suuntaavat kotiin jouluksi. Joululoma on välillä 23.12 – 9.1. Päätin jäädä tänne, koska en viitsinyt lähteä kotiin, en pidä hirveästi lentämisestä ja Suvikin meni jouluksi Dubaihin eikä Suomeen. Eipähän tarvinnut stressata lähtö- ja paluujärjestelyistä.

 

 

KV-toimistosta saa muuten ihan käyttötavaraakin lainaksi, jos tajuaa käydä pyytämässä. Kuulemma olisi patoja, pannuja, kuppeja ja kippoja. Edellisiltä vaihtareilta jääneitä tavaroita. Nytkin Christina laittoi sähköpostilla, että jos joku jättää tavaraa tänne, niin tuo mieluiten toimistolle, jotta niitä voi sitten jaella uusille tulijoille. Ihan kätevää.

 

 

Joku mainitsi AV Verleichtin jossain FBssä, mutta kun en tiennyt mikä se on niin meni vähän ohi korvien. Se on jokin tekniikkalaitevarasto josta voi lainata laitteita. Esim. jos se surullisenkuuluisa RJ-45 kaikista muistutuksista huolimatta unohtuu niin täältä voipi kysyä. Tai ostaa. En muista tarkalleen. Useilla kursseilla ohjelmoidaan tietylle mobiilialustalle, kuten Android, Blueberry tai iPhone mitä et välttämättä omista ja emulaattori jäätää, niin mieluummin lainaat AVsta  sen laitteen ja ajat siinä sitä ohjelmaas.

.



* Misantrophie am Morgen

Kirjoitettu 23.01.2012 - spiritworld. Kategoriassa FH-Hagenberg.


 

.



* Elämää ilman tietokonetta I

Kirjoitettu 20.01.2012 - spiritworld. Kategoriassa FH-Hagenberg.


 

Ei sitä olisi tajunnutkaan, ennekuin joutui siihen tilanteeseen…

 

Koulun FH2 rakennukseen on kaksi ovea. Pääovi oli lukossa mutta sivuovi olikin auki. Se on kätevä oikotie arkiviikkoina, koska portaat vie suoraan käyville, joissa on tietokoneluokat.

Jos joku miettii miksi en mennyt vaikka kirjastoon, joka on samanlainen kuin Lpr:ssa, niin syy on yksinkertainen: Ensinnäkin niissä ei ole asennettuna samoja ohjelmia kuin mitä tarvitsen; tässä tapauksessa XNA Game Studio 4.0 ja Visual Studio 2010. Toiseksi: suurin osa työkoneista on Macintosheja ja muutamat Windowskoneet ovat lähinnä tiedonhakuun.

Jep. Ovien elektroniset lukot piippasivat ja loksahtivat kuin ne olisivat auenneet, mutta ei ne ovet silti auenneet. Toisin kuin lappeen Rannassa, jossa jokaisella opiskelijalla on oikeudet melkeinpä jokaiseen luokkaan, joka päivänä, joka kellonaikana, niin täällä ei ole. Ovet ovat auki klo jostain johonkin  ma-pe. Sunnuntaina täysin kiinni. Lauantaina taitavat sulkea aikaisemmin, ehkäpä klo 18.00,  en ole varma.Mutta kylläpä olivat vekkuleita, kun ulko-oven olivat jättäneet auki, mutta kaikki muut (tärkeät) ovet kiinni.

.



* New Shitty Uggly Boots

Kirjoitettu 16.01.2012 - spiritworld. Kategoriassa Aiheeton.




* Onpa kadulla mittaa

Kirjoitettu 16.01.2012 - spiritworld. Kategoriassa FH-Hagenberg.


Piti kuitenkin käydä tekemässä joululahjaostoksia, niin suunniteltiin sitten päivä jolloin käytäisiin Linzissä hakemassa kiintolevykotelo Conradista ja sitten tietyissä muissa kaupoissa.

 

Jonkin aikaa  seikkailtin rautatieasemalla kun jokainen reitti tuntui johtavan joko vain autoille tarkoitettulle tielle, umpikujaan tai muuten vain väärään paikkaan. Päästiin sitten lopulta suuntaamaan Conrad-elektroniikka liikkeeseen. Matkan pituudesta ei ole tietoa. Saattoi olla jopa 5 kilometria.

 

Tuntemattomasta syystä näimme poliiseja rynnäkkövarustuksissa jonkin rakennustyömaan edessä. Kaikki näytti toisaalta epäilyttävän rauhalliselta ottaen huomioon tosiaan nuo luotiliivit ja rynnäkkökiväärit.

 

MINI-lippu (0,90e) on aikuisille vain 4 pysäkkiä. Lapsille se olisi tunnin ajan minne vain. MIDI-lippu (1,90e) on taas aikuisille tunnin minne vain ja MAXIlla (2.40e) matkustaa 24h.

 

Nauru loppui lyhyeen. Oli muuten kuitenkin aika kallis kiintolevynpelastussetti. Setti maksoi  9.90e ja sakkoja tuli 56.90e. Ja kaikilla oli se MINI-lippu, niin kollektiivinen vitutus maksoi noin 170e.

.



* Technical difficulties

Kirjoitettu 14.01.2012 - spiritworld. Kategoriassa FH-Hagenberg.


 

Kuten viime lokista kävi ilmi, läppäri meni mykäksi. Erittäin mystinen hajoaminen. Olin käyttänyt konetta koko päiväsajan. Sammutin illalla ennen International eveningia ja seuraava käynnistyminen ei enää onnistunutkaan.

 

Minulla on sanonta, joka kuuluu: Missä  säästät siinä lopulta menetät.  Säästin nyt (taas!) siinä mielessä, että ostin Acer Travelmaten, koska se oli hinta/teho-suhteeltaan paras. Korean pellet kuitenkin olivat säästäneet jäähdytyksessä ja läppäri kävi aina ihan helvetin kuumana ja 3d-peleissä suorastaan mysrkysi artifakteja. Koko paska olisi pitänyt viskata takaisin verkkokauppaan ensimmäisen viikon jälkeen ostosta, mutta enpä tajunnut. Ajattelin aluksi, että vika on ajureissa.

Luulen siis, että vika on näytönohjaimessa koska näytölle ei tule missään vaiheessa käynnistymisyritystä kuvaa tai yleensä mitään reaktiota. Minkä tahansa ohjelmistovian pystyy AINA korjaamaan (paimmassa tapauksessa formatoi kiintolevy ja asenna käyttis uudelleen, ei sen kummempaa), mutta laitteistoviat ovat eri sfääreissä. Pahimmassa tapauksessa itse emolevy voi olla rikki.

.



* HGB International evening

Kirjoitettu 14.01.2012 - spiritworld. Kategoriassa FH-Hagenberg.


Illan tarkoituksena oli siis, että kaikki vaihtarit jotka osallistuivat, valmistaisivat jonkin oman maansa perinneruoan.  Ei tarvinnut koko porukalle tehdä, kunhan sen verran, että jokainen voisi lapata kauhallisen lautaselleen. Vähän sellainen kansainvälinen seisova pöytä. Ohjelmaan kuului myös että pidettäisiin esitys. Sai pitää oikeastaan millaisen esityksen tahtoi. Kutsussa ehdotettiin, että voisi esittää perinnetanssia tai lauluja tai jotain. No suomalainen ei tanssi eikä laula. ’Nuff said. Tehtiin pelkkä powerpointti ja ruokaa.

 

Romanialaisella tytöllä oli jopa kansallispuku. Makaronilaatikkoa oli 3 litraa, josta noin puolet maistui vieraille. Loput otimme lähtiessä  mukaan. Liian vähän suolaa mutta parasta ruokaa, mitä olen syönyt vähään aikaan. Mainostettiin sitä ketsupin tärkeyttä makaronilaatikon kanssa, mutta eipä sitä kait kukaan oikeasti kuunnellut. No omapahan oli häviönsä. Puolalaisella oli jotain nakkikeiton tapaista. Pelkällä vedellä, mausteilla ja nakeilla. En muistanut maistaa. Kolumbialaisella oli älyttömän hyvää hyytelökakkua, vastaavanlaista en ole ikinä maistanut. Ranska yllätti letuilla, mutta Pierre muistuttikin olemaan arvostelematta koko ranskalaista keittiöä tämän perusteella. Georgialla oli jonkinlaisia juustopannukakkuja. Ja romanialaisilla… oli kaikkea. Juustoja, makkaroita, kinkkua, leipiä ja keksejä.

 

Tehtiin sellainen  pikainen powerpoint, jossa kerrottiin muutamat satunnaiset faktat Suomesta, kotiyliopistoistamme, suomalaisista tunnetuista merkeistä ja brändeistä ja vähän kaikenlaisesta ominaisesta, kuten saunasta.

 

Tanssit olivat yleensä joko naurettavia, vaikeita tai naurettavan vaikeita. Sai osallistua, mutta päätin olla kiduttamatta itseäni turhaan. Ukrainalainen Filip esitteli jonkin tanssin, niin päätin kuitenkin kokeilla. No eipä siinä, olisi kannattanut sekin jättää väliin. Tanssiminen nyt muutenkin on ihan turha laji.

Tästä linkistä pääsee katsomaan videota, jota kuvattiin illan aikana. Kuva kertoo enemmän kun tuhat sanaa, video kertoo enemmän kuin 24 000 sanaa sekunnissa.

 

 

Ja eihän se läppäri olekaan kuin se kaikkein kriittisin esine, mikä täällä voi hajota. Eipä tarvii Acerilta ostaa enää ikinä mitään.

 

 

.



* Paperitöitä

Kirjoitettu 8.01.2012 - spiritworld. Kategoriassa FH-Hagenberg.


 

 

Buddyjen piti järjestää jonkinlainen ryhmäkäynti Freistadtissa, mutta kun aikaraja lähestyi ja kysyin asiasta, niin kuulemma useimmat olivat jo käyneet omin nokkineen. No, päätettiin sitten eräs päivä lähteä hoitamaan tämäkin asia alta pois.

Jotta rekisteröinnin voisi tehdä niin tarvitsee passikuvan (ei pakollinen), passin kopion, koulun todistuksen, vuokrasopimuksen,  todistus varallisuudesta (erasmus testimonial), todistus vakuutusturvasta (tai eu sairausvakuutuskortti) ja 15e rekisteröintimaksuun.

 

 

 

Käytiin joutessa vielä McDonaldsissa ja vilkaistiin vanhaa kaupunkia nopeasti. Freistädterin panimossa olisi haluttu käydä, mutta se näytti jotenkin olevan remontissa niin ei mentykään.

 

 

Missä näitä kusipäitä kasvatetaan? En jaksa edes piirtää tätä ES-Jonnea kunnolla.

.